Autokannan uudistuminen pienentää päästöjä

Tuomo Lampela
Autojen päästöillä tarkoitetaan pakokaasupäästöjä sekä polttoaineen palamistuotteena syntyviä hiilidioksidipäästöjä. Useimmat tieliikenteen päästöistä ovat vähentyneet selvästi 1980-luvulta, vaikka autojen määrät ja ajokilometrit ovat lisääntyneet. Suurimmillaan hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2005. Tämän jälkeen myös hiilidioksidipäästöt ovat kääntyneet laskuun. Uusien autojen suunnittelussa vähäpäästöisyys on tärkeä tekijä ja markkinoiden uutuudet ovat yhä ympäristöystävällisempiä.

Energiatehokkailla polttoainevaihtoehdoilla kohti pienempiä päästöjä

Suomen valtio on linjannut tavoitteeksi pudottaa liikenteen päästöt puoleen vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tilanteeseen. Päästöjä vähennetään korvaamalla fossiilisia polttoaineita uusiutuvilla ja vähäpäästöisillä sekä parantamalla ajoneuvojen ja liikennejärjestelmän energiatehokkuutta.

Tulevina vuosikymmeninä autokannan käyttövoima laajenee vaihtoehtoisiin ja energiatehokkaampiin polttoainevaihtoehtoihin. Hiilidioksidipäästöjä vähentäviä ajoneuvoteknologioita ovat mm. sähkö- ja hybridiautot sekä polttokennoteknologia. Sähköautoille on tarjolla hankintatukea ja vanhojen autojen muuntamista bio- ja flexfuel-autoiksi edistetään. Sähköisten latausasemien ja biokaasua tarjoavien tankkausasemien rakentamista vauhditetaan kuten myös taloyhtiöiden sähköautojen latauspisteiden lisäämistä.

Polttoaineissa vastaava kehitys johtaa kohti uusiutuvia polttoaineita tai niiden komponentteja. Tällaisia ovat esimerkiksi biopohjaiset dieselpolttoaineet ja etanoli. Viime vuosina liikenteen hiilidioksidipäästöjä ovat vähentäneet etenkin biopolttoaineiden lisääntynyt käyttö ja uusien henkilöautojen entistä pienemmät ominaispäästöt.

Uusien henkilöautojen päästömittaustapa muuttuu

Henkilöautojen päästömittaustapa muuttuu vuoteen 2021 mennessä asteittain. Mittaustavan muutos ei vaikuta jo olemassa olevaan autokantaan, vaan sitä käytetään uusiin autoihin. Ajoneuvoliikennerekisteri rekisteröi siirtymäaikana sekä vanhan että uuden mittaustavan mukaiset hiilidioksidipäästöt. Aiempi NEDC-mittausmenetelmä korvataan uudella WLTP-menetelmällä. Uudessa mittausjärjestelmässä painotetaan eri asioita kuin vanhassa. Tämä saattaa osassa automerkeistä aiheuttaa suurempia mitattuja hiilidioksidiarvoja, vaikkei kulutus tai päästöt olisikaan lisääntyneet.

Uusi auto saastuttaa vähemmän

Keskivertoautolla auton valmistuksen osuus koko elinkaaren aikaisista hiilidioksidipäästöistä on Suomessa 10-15 prosenttia. Suomessa ajokilometrejä kertyy autolle sen elinkaaren aikana huomattavasti muuta Eurooppaa enemmän. Vaihdettaessa vanha, esimerkiksi 200 grammaa kilometriltä hiilidioksidia päästävä auto uuteen 100 grammaa kilometriltä päästävään, kuittaantuvat uuden auton valmistuksesta aiheutuneet kasvihuonepäästöt jo reilun 30 000 kilometrin ajolla. Tämän jälkeen uudella autolla ajetut kilometrit tuottavat puolet vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin vanhalla autolla ajetut. Suomessa siis ajetaan autot ”loppuun” ennen romutusta, jolloin liikenteessä päristelee tälläkin hetkellä paljon iäkkäitä ja saastuttavia autoja. Uuden, nykyaikaisen ja energiatehokkaamman auton hankinnalla voi siis vähentää päästöjä merkittävästi.

Suositellut artikkelit