Avoautolla kruisailu kruunaa kesän – Näillä vinkeillä avoautokaupoille

Juuso Koivuniemi

Avoauto on autoalan kausituote, jonka myynti kiihtyy kevätauringon myötä kohti kesän helteitä. Osa avoauton ostajista etsii kakkosautoa myös talvikäyttöön.

Moni innostuu kesän lämmössä pohtimaan avoauton hankintaa. Avoautojen kysyntä on kovinta ennen juhannusta ja viimeistään silloin, kun heinäkuun helteet koittavat.

– Avoautojen myynti riippuu pitkälti säästä. Jos on lämmin kevät, löytyy kysyntää hyvin jo huhtikuussa, kertoo J. Rinta-Joupin Tampereen paikallisjohtaja Marko Hiltunen.

Jos avoautohaaveet heräävät vasta syksyllä, ei ole myöhäistä lähteä kaupoille – päinvastoin. Otollisin aika ostaa avoauto on talvea vasten, kun autokauppiaat tyhjentävät varastoja.

– Talvella avoautoja myydään selkeästi vähemmän. Tietysti tänä päivänä avoautoja on paljon myös kovalla katolla. Niitä ostetaan kakkosautoiksi sillä ajatuksella, että autolla pystyy ajamaan läpi talven, Hiltunen pohtii.

Kangaskatto vai kovakatto?

Avoautoissa on kahdenlaisia kattoja. Kangaskattoiset avoautot sopivat kesän kruisailuun ja harrastekäyttöön.

– Kangaskattoisen käytetyn avoauton ostajan kannattaa tarkistaa katon kunto: katon tulee olla ehjä ja sähköisen sulkemismekanismin toimia hyvin.

Hiltusen mukaan avoautojen omistajan etuna on hintatason säilyminen. Usein etenkin kangaskattoisella avoautolla on ajettu huomattavasti vähemmän kuin vastaavan ikäisillä normaaleilla henkilöautoilla.

Jos auto tulee ympärivuotiseen ajoon, suosittelee Hiltunen kovakattoista avoautoa, joka kestää hyvin myös talviolosuhteet. Pääasiassa avoautojen katot taittuvat takaluukkuun, mikä näkyy tavaratilan pienessä koossa.

– Kattomekanismi vie tilaa. Tavaratila on pienempi kuin normaalissa henkilöautossa varsinkin silloin, kun katto on alhaalla, Hiltunen muistuttaa.

Avoauto sopii kaikille

Nykypäivänä avoauton ostajia löytyy laidasta laitaan. Toiset etsivät autoja harrastekäyttöön, mutta myös yhä nuorempia autoilijoita nähdään avoautojen rateissa.

– Hintaluokka on laaja, ja myös edullisia vaihtoehtoja löytyy paljon, Hiltunen sanoo.

Osa moottoripyörästä haaveilevista päätyy avoautoon, joka on helppo ratkaisu myös muille perheenjäsenille: avoautolla ajaminen ei vaadi erillistä korttia ja rattiin voi hypätä kuka tahansa ajokortin omistava.

– Parasta avoautossa on se, että pystyy nauttimaan auringosta ajaessa. Onhan sitä kiva lähteä kuumana kesäpäivänä katto auki ja tukka hulmuten baanalle!

Katso Rinta-Joupin vaihtuva avoautovalikoima.

Suositellut artikkelit